Pääsivu
Info
Joukkueet
Tiedotteet
Harjoitukset
Forum
Turnaukset ja tapahtumat
Yhteystiedot


INFO
UFO ry:n toiminnassa on vuosittain mukana n. 80 jäsentä. Jäsenet voivat osallistua ohjattuihin harjoituksiin, pelata UFOn joukkueessa Liitokiekkoliiton järjestämissä sarjoissa ja muissa turnauksissa, sekä osallistua seuran järjestämään oheistoimintaan. Uudet pelaajat ovat tervetulleita alkeiskursseille ja alkeisvuorolle kokeilemaan lajia ennen jäseneksi liittymistä. Lisätietoa seuran jäsenyydestä yhteystiedot-osiosta ja treeneistä harjoitukset-osiosta.

Historia ja tärkeimmät saavutukset
UFO perustettiin vuonna 1993, jolloin seura lähti heti mukaan mm. hallikauden sm-sarjaan. Seuraavina vuosina tahkottiin niin sisä- kuin ulkosarjojakin, osallistuttiin harjoitusturnauksiin ja järjestettiin myös perinteikkäitä Tampereen talviturnauksia.

2000-luvun alussa päästiin ulkomaanturnausten makuun ja harjoituksista ja pelaamisesta tuli tavoitteellisempaa. Tampereen yliopistoilla aloitettu ultimatetoiminta toi mukavan piristysruiskeen toimintaan; alkeiskursseilta ja yliopistoilta tuli runsaasti uusia pelaajia myös UFOn riveihin ja naisetkin saivat joukkueen.

Vuonna 2004 UFOn edustajia oli jo mukana maajoukkueissa ja seuraavana avoin joukkue sijoittui SM-sarjan neljänneksi. Samana kesänä UFO sai juhlia seurajoukkueiden EM-kilpailussa sekasarjan hopeatilaa Rostockissa Saksassa! Vuoden 2006 kesäsarjassa avoin joukkue pääsi ensimmäistä kertaa finaaliin ja toi hopeaiset kotiin. Syksyllä UFO osallistui myös Australiassa pelattuihin seurajoukkueiden MM-kilpailuihin sekasarjassa.

Viime vuosina UFOn avoin joukkue on jatkuvasti ollut pronssilla tai hopealla ja on tällä hetkellä yksi Suomen parhaista joukkueista. Naisten joukkue on muutamana viime vuonna päässyt pronssiotteluun, mutta kantti ei ole vielä riittänyt voittoon asti. Seuran sekasarjajoukkueen menestys on jatkunut erinomaisesti, vuoden 2007 SM-pronssista alkanut suora huipentui seuran historian ensimmäiseen SM-kultaan 2009. Vuoden lopulla sekajoukkue osallistui myös Lontoossa EM-seurajoukkueturnaukseen.
EXTRA
Liitokiekko Tampereella
Liitokiekkoa harrastetaan Tampereella UFO:n lisäksi myös eri oppilaitoksissa. Linkit toimintaan:

Tampereen yliopiston ultimatekerho FreezeBees

Tampereen teknillisen yliopiston ultimatekerho TT-Lätty

Tampereen ammattikorkeakoulun ultimatekerho Tamkon Letut

Liitokiekko Suomessa

Liitokiekkoilun kattojärjestö on Suomen liitokiekkoliitto. Liiton verkkosivuilta löytyy ajankohtaista tietoa Suomen liitokiekkotoiminnasta.

Liitokiekko maailmalla

Lisätietoa kansainvälisestä toiminnasta kannattaa metsästää WFDF:n sivuilta.

Liitokiekkoaiheisia kuvia

Kuvia eri turnauksista ja tapahtumista voi katsella Matti Kajasteen ylläpitämiltä sivuilta.